Lohjan lähidemokratia

Alueiden johtokunta 26.8.2024

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jussi Patinen kertoi, että valtuustokauden on keskusteltu lähidemokratian tulevaisuudesta. Nykyinen malli luotu kuntaliitosten aikaan ja viimeisimmästä on kulunut jo vuosikymmen. Esimerkiksi kunnanhallituksen jäsenistä puolet ovat vanhan kantalohjan ulkopuolelta. Patinen uskoi aluetoimikuntatoiminnan jatkuvan nykyisenkaltaisena vaalien jälkeen. Mitään vaihtoehtoista mallia ei ainakaan ole esitetty. Kyläkierros ja Grand Tour Lohjan kyliin ovat olleet menestyksiä.

Länsiradan osalta kuntakohtaisia kustannuksia ei vielä tiedetä. Lohjan valtuutetut keskustelevat hankkeesta syyskuussa seminaarissaan. Espoo-Lohja ja Turku-Salo ovat hankkeen ensimmäinen osa ja arvoltaan noin puolet hankkeen 3 miljardin budjetista. Ensimmäisen  osan kustannukset olisivat kunnille 400 ja valtiolle sama ja loput puoli miljardia olisi lainaa. Lohjan osuuden arviot vaihtelevat 7 – 11 prosentin välillä kuntien 400 miljoonasta. Asukasmäärän osuuden mukaan. Länsirata olisi iso hyvä keino siihen että Lohjan asukasmäärä olisi 30-luvulla 60 000. Nyt väkimäärä on ollut tasaisessa laskussa. Länsirata on mitä suurimmassa määrin elinvoimahanke. EU-tuen saaminen ei olisi vaikuttanut Lohjan osuuksiin juuri mitenkään. Patinen myös muistutti, että asemat rakennetaan niin Lempolaan kuin Nummelaankin ja keskustelua käydään vain siitä kummalle asemalle nopeimmat junatpysähtyvät. Kaupunkijunat pysähtyvät kyllä molemmilla.

Talousarvio valmisteellaan niin, että se valmistuisi marraskuuksi. Verotusprosentti pitää päättää tässä aikataulussa.

Jussi Patinen iloitsi Lohjan tämän kesän tapahtumista mm. Pitkäniemen onnistuneista konserteista. 

Liessaaren sillasta tehdään esiselvitys, vanha silta vai uuden suunnittelu ja miten korkea jne. Liessaaressa ulkoilureitti, laavut, uimapaikka ja toki joitakin kesämökkejäkin.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja kiiruhti takaisin kaupunginhallituksen iltakouluun käsittelemään Lohjan uutta rakennusjärjestystä.

Talousjohtaja Raija Lindroos muistutti vuoden 2023 ylijäämäisestä tuloksesta, vuoden 15 miljoonan ylijäämä nosti plussakertymän kaikkiaan 49M euroon. Kuntien menokasvuun on kansallisesti useita inflaatio, kosrkotason nousu, palkankorotuspaineet, hintojen korotukset jne. Valtio on myös ollut aktiivinen pyrkimyksissään siirtää menoja kuntien kontolle. Uudet kuntaosuudet laskeutuvat valtiolta ja pudottivat Lohjan alijäämän 2025 suunnutelmissa 7,8 M euroon. Vuoteen 28 mennessä Lohjan ylijäämäkertymän on syöty. TE-palveluiden siirron nettoon n. 8,5 M€ ja saatavat valtionosuudet 6,4M€. Kunnallisveroprosentin nosto kokonaiselle prosentilla toisi vain 10M€ lisätulot ja maksimaaliset kiinteistoveron korotukset toisivat noin 13M€ tulot. Näillä rajuilla nostoilla siis saataisiin alijäämä katettua. 

Miten sitten taloutta saataisiin sopeutettua? Palveluverkon tilojen käytön tehokkuus, palvelun järjestämisen tuotantotapojen tehostaminen, taksojen ja maksujen korottaminen ja kaupungin avustukset, omaisuuden hallinta, rakennukset ja metsät, sekä kaupungin omistamat yhtiöt. Raija Lindroosin oma resepti olisi listojen sijaan löytää aitoja säästöjä toimintaa tehostamalla ja tyhjänä olevia tiloja karsimalla. Esitys herätti tiiviin keskustelun Lohjan vetovoimatekijöistä, jotta uusia asukkaita saataisiin houkuteltua.

Hyvinvointia yhdessä kierroksen kyläillat ja Grand tour olivat menestyksiä. Kyläkierroksen kahdeksaan tilaisuuteen osallistui noin 200 henkeä ja aktiivisinta porukka oli Sammatissa noin 60 osallistujaa. Kaikista tilaisuuksista koottiin yhteenvedot. Johanna Repola kiitti aluetoimikuntia yhteistyöstä kyläkierroksen järjestämisessä. Koulun lakkautumisen vaikutuksista keskusteltiin Ikkalassa, Nummenkylässä, Karstulla ja Lohjansaaressa. Koulua pidettin kylän sydämenä, joka nyt oli sammunut. Nummen tilaisuudessa keskusteltiin Saukkolan päiväkodin tulevasta sijainnista. Harrastusmahdollisuudet ja liikkummismahdollisuudet, tilojen käyttö ja vuokrat, liikenneyhteydet ja koulukuljetukset, viestintä ja tiedonkulku, uimarannat ja luonto, kylien kulttuuritapahtumat, kyläyhdistykset olivat ysleisiä aiheita keskusteluissa. Monkolan väen jalkautuminen kylille sai runsaasti kiitosta. Kyläiltoja jatketaan talven aikana keskustan lähialueilla, ainakin Virkkalassa ja Mäntynummella. Johanna Repola selvittää koonneista miten esille nousseita asioita on saatu eteenpäin.

Kaupunkirakenne Grand Tour nojasi aluetoimikuntiin kokoontumisia järjestäessään, kertoi Pekka Puistosalo. Tilaisuuksissa vuorovaikutusta viranhaltijoiden ja alueiden välillä pidettiin hyvänä. Alueilta kysyttiin etukäteen, mitkä teemat kiinnostivat ja viranhaltijoita valittiin tilaisuuksiin kiinnostuksen mukaan. Aiheina nousivat esiin mm. alueiden läheiset hankkeet, joukkoliikenne, tonttijaon kehittäminen. Keskustassa puhuttiin liikennejärjestelyistä, Lempolassa työpaikka-alueen kaavasta, Mäntynummella kouluhankkeesta, linja-autovuorot Routiolla, Paloniemellä tulentekopaikasta ja Karstun koululla jätepisteestä. Sammatissa tonttien sijainti puhutti niin kuin Karjalohjallakin. Virkkalassa puhuttiin Maksjoen koulun tulevaisuudesta. Voisiko siitä tulla järjestötalo? Nummella puhutti mm. päiväkoti ja Saukkolan liikennejärjestelyt. Keskustelussa Pekka Puistosalo lupaili, että Hanko-Hyvinkää radan säihköstyksen myötä Lohjallekin rakennettaisiin henkilöliikenne seisake ensi kesäksi. Stina-Maarit Elo toivoi Pekka Puistosalon vievän viestiä kaupungin viranhaltijoille, että kuntalaisten sähköposteihin ja yhteydenottoihin vastataan.

Pienhankkeissa hyväksyttiin Lohjansaaren seurantalon keittiöön osarahoitus lämpöpumppuun, Roution VPK:n naisjaostolle tilaisuuksien rekvisiittaan, kaupunkikeskustan nuorisotila Dixin välineisiin ja tarpeita on kartoitettu yhdessä nuorten kanssa, Etelä-Lohjalle Virkkala/Virkby sydäntarroja, Saukkolan fribeegolf radalle infotaulua.

Tiedotusasioissa kerrottiin, että Kulttuurikyydit jatkuvat syksyllä ja uudeksi pysäkiksi tulee Tavolan liittymä 21 sammattilaisille ja karjalohjalaisille. 

Kirjoittavieraat Länskäriin 2.9. Nummi, 3.10. Valtaväylät ja 4.11. Pusula.

Ensiapukoulutus 28.9. klo 9.30 – 14 Roution koululla.

Ensi vuodelle tulossa poikkeustilanteiden viestintäkoulutus kyläradioiden organisoimiseksi. Aika ja paikka tarkentuvat joulukuussa.

Alueiden valmisteleva kokous 1.10. Sinivuokossa klo 17 ja Alueiden johtokunta 23.10. klo 17 Monkolassa.